Masennuksesta toipumisen taika

Eilen illalla aloin pohtia, miksi oikeastaan koen MASENNUKSEN hoidon niin mielekkääksi.

Olen homeopaattina hoitanut paljon sellaisia asiakkaita, joiden yksi oireista on ollut jonkinasteinen masennus. Tällä hetkellä käytössäni on myös lyhytterapian keinot, joten olen päässyt käsittelemään tätä aihetta myös terapia-asiakkaiden kanssa.

Löysin syyn mielekkyydelle.
Monen monta kertaa -uskallanko sanoa, että useimmiten - on nimittäin tapahtunut siten, että yhtäkkiä huomaamme ja koemme, sekä asiakas että minä, SEN IHMEELLISEN HETKEN, kun ymmärrämme yhdessä, että masennus on alkanutkin hälventyä.

Se hetki on joka kerta kuin TAIKAA. Se näkyy silmien välkkeessä, esiin pyrkivässä hymyssä, nauruna, itkuna, vastaanotolle tuodussa runossa. Koskaan ei voi tietää, miten se kenelläkin ilmenee. Saatan kuulla sen asiakkaalta siten, että hän kertoo tehneensä suursiivouksen vaatekaappiinsa tai koko kotiinsa. Vasta lisäkysymyksien myötä voi myös selvitä, että puolisonkin kanssa on alkanut taas mennä paremmin. Jokin uusi opiskelu tai työpaikka on saattanut ilmestyä kuin tyhjästä.

Vuosia sitten ohjasin astangajoogaa. Alkeiden opetus oli aina se oma juttuni, koska vasta-alkajien oppimisen riemu oli mielestäni niin ihanaa. Astangassa oivalluksia ja oppimista tapahtuu heti eka kerrasta lähtien. Jotain samantapaista liittyy masennuksesta pikkuhiljaa toipuvan ihmisen olotilaan. Se on hyvin herkkää - sitä ei voi kiirehtiä, mutta ei sitä tarvitse pidätelläkään! Olen itse valmis tuulettamaan asiakkaan kanssa HETI, kun hänestä siltä tuntuu. Viis takapakeista! Aina noustaan uudelleen. Koskaan ei voi olla liian innokas!

Tämä piti päästä jakamaan juuri tänään, kun ensimmäiset uudet kevään kukat alkavat jo nousta lumen keskeltä kohti aurinkoa. Siinäkin on jotakin niin samankaltaista kuin masennuksesta ylös pongahtaminen. Herkästi mutta varmasti kohti VALOA.