Mikä ihmeen miasma?
Miasma tarkoittaa sairastumistaipumusta. Miasmojen kautta voidaan ainakin osittain selittää sitä, miksi toiset sairastuvat johonkin tautiin ja toiset taas eivät. Jokainen perii ensimmäiset miasmansa omilta vanhemmiltaan, mutta sen lisäksi miasmoja voi kehittyä elämän aikana esimerkiksi sairastettujen tautien tai joidenkin lääkitysten myötä.
Teoria miasmoista on yksi homeopatian isän Samuel Hahnemannin superoivalluksista. Sen mukaan kroonisia sairauksia voidaan hoitaa tuloksellisesti vain, jos hoidossa otetaan huomioon myös miasmat. Ihmisellä voi olla useampia miasmoja, jotka eivät kaikki näyttäydy (oireile) samanaikaisesti. Homeopaattinen tai muu kokonaisvaltainen hoito kuorii miasmoja vähitellen, kerros kerrokselta.
Hahnemann nimesi kolme miasmaa: psoriittisen (psora), sykoottisen ja syfiliittisen miasman. Ne ovat hänen mukaansa alunperin syntyneet suppressoiden hoidetuista sairauksista ja siirtyvät eteenpäin sukupolvelta toiselle. Homeopaatit ovat tämän jälkeen nimenneet uusiakin miasmoja sekä yhdistelmämiasmoja, joista yleisimmät ovat tuberkuliittinen miasma ja syöpämiasma. Kuhunkin miasmaan liitetään tiettyjä fyysisiä oireita, reaktiotapoja sekä tuntemuksia. Myös henkiset taakat ovat sellaista perimää, jota miasmat kantavat mukanaan.
Koska miasmat ovat perinnöllisiä, ne yhdistävät ihmisen tiukasti perheeseensä ja laajemminkin sukuunsa. Onhan yleistä, että paitsi sairaudet myös erilaiset teemat, uskomukset ja kokemuksetkin siirtyvät sukupolvelta toiselle, ellei joku suvun rohkea edustaja katkaise jatkumoa. Tällaisia teemoja voivat olla esimerkiksi tapa olla puhumatta omista tunteistaan tai vaikkapa ylisuorittaminen uupumukseen asti. Selvää on, että myös keho oireilee tällaisten hyvin syvällä olevien tottumusten vaikutuksesta. Erilaisten teemojen purkaminen myös keskustelun avulla on tärkeä osa homeopaattista hoitoa.
Koska miasma-sana viittaa saastumiseen tai tahraan ja koska sykoottinen ja syfiliittinen miasma voidaan johtaa sukupuoliteitse tarttuviin tauteihin, miasmoihin suhtauduttiin alunperin pelkästään negatiivisesti. Varhaiset homeopaatit ajattelivat, että ne pitää kitkeä pois häiritsemästä ihmisen elämää. Ihminen nähtiin ikäänkuin miasmojen uhrina.
Vaikka homeopaattinen hoito perustuu edelleen pitkälti Hahnemannin ajatuksiin, nykyhomeopaattien asenne miasmoja kohtaan on hänen ajoistaan ainakin osittain muuttunut. Esimerkiksi homeopaatti Ian Watson on kirjassaan The Homeopathic Miasms pohtinut, että miasmat voitaisiin nähdä myös mahdollisuuksina oppia itsestä ja koko elämästä. Ne antavat jokaisen elämälle juuri tietyt teemat, joiden käsittely voi olla iso harppaus itsentuntemuksen tiellä. Tällaisen suhtautumisen myötä ihminen nähdään aktiivisena toimijana, jolla on paljon vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä ja hyvinvointiinsa.
Homeopaattisen hoidon lähtökohtana on aina nykyhetken tilanne oireineen ja tuntemuksineen. Miasmateoria on työkalu, jonka avulla homeopaatti pystyy tulkitsemaan välillä radikaalistikin muuttuvia oirekuvia ja valitsemaan lääkeaineita.
Käytännön tasolla miasmojen kanssa ollaan tekemisissä silloin, kun jokin fyysinen oire palaa aina vain takaisin, vaikka sen luultiin erilaisten hoitojen myötä jo parantuneen. Tai silloin, kun menneisyyden asioita mietitään rakentavasti ja omia uskomuksia ja pinttyneitä toimintatapoja ollaan valmiita muuttamaan. Homeopaatin vastaanotolla ei jaaritella miasmoista teoriatasolla, vaan käydään antoisia keskusteluja vaikkapa koko suvun naisten alhaisesta ferritiinitasosta tai taipumuksesta juuri tietynlaisiin vaivoihin. Tällaisten pohdintojen ääreltä voi alkaa suurikin muutos, joka lisää omaa hyvinvointia merkittävästi.