Itsehoito-ohjeet

YLEISOHJE JA ANNOSTELU

  • valitse lääkeaine potilaan oireiden mukaisesti

  • itsehoito-ohjeissa luetellaan homeopaattisten lääkeaineiden tunnusmerkkejä - potilaalla ei tarvitse olla niitä kaikkia, jotta lääkeaine toimii - valitse aina se aine, joka eniten vastaa potilaan oireita

  • anna vain yhtä lääkeainetta kerrallaan, ja odottele rauhassa sen vaikutuksia

Suosittelen käyttämään potensseja C30 tai C200, mutta nämä ohjeet soveltuvat myös potensseille D30 ja D200.

Aikuiset ja yli 2-vuotiaat:

Otetaan kerralla 1 helmi (ison nuppineulanpään kokoisia) suuhun sulamaan. Jos lääkeaine on pienempinä helminä, niitä voi ottaa kerralla 2–4.

Alle 2-vuotiaalle lapselle liuota 1–2 helmeä (ison nuppineulanpään kokoisia) noin desiin vettä. Jos lääkeaine on pienempinä helminä, niitä voi liuottaa n. 3–4 kpl.

  • sekoita aina ennen antoa

  • anna kerralla 1 teelusikallinen

  • sama liuos säilyy vuorokauden verran

Akuuteissa vaivoissa lääkeainetta voi ottaa 15 min–tunnin välein. Homeopaattisia lääkkeitä ei kuitenkaan oteta rutiininomaisesti vaan aina oireita tarkkaillen.

Kun potilas reagoi lääkeaineeseen (oireet joko pahenevat tai helpottuvat), pidetään taukoa lääkeaineen otosta ja katsotaan, mihin suuntaan olotila kehittyy:

  • jos olo hetkeksi pahenee, sen jälkeen se yleensä alkaa sitten paranemaan

  • jos olo paranee selkeästi, otetaan uusi annos vasta, jos olotila taas huononee

  • jos olotila helpottuu, mutta vain vähän, jatketaan saman lääkeaineen ottoa

  • jos kolmen/neljän oton jälkeen olotila ei yhtään helpotu, vaihda lääkeainetta tai odota seuraavaan aamuun - luota omaan intuitioosi!

  • tarkkaile olotilaa kokonaisvaltaisesti: vaikka kuume olisi edelleen kova, mutta vireys ja mieliala parempi, lääkeaine vaikuttaa! Jatka samalla lääkeaineella.

Enterorokko

ENTEROROKKO

Enterorokko on viruksen aiheuttama kuumetauti (eng. hand, foot, and mouth disease). Sitä esiintyy eniten loppukesällä ja syksyisin. Tauti on yleisin alle 10-vuotiailla, mutta se voi tarttua myös aikuisiin.
Sen oireita ovat kuumeen lisäksi kurkkukipu ja kipeät rakkulat suussa (kielessä, ikenissä, poskien sisäpinnalla).
Rakkuloita voi olla myös kämmenissä ja jalkapohjissa, joskus muuallakin kehossa. Ne voivat olla kovinkin kutisevia tai sitten kutinaa ei ole lainkaan.
Tautiin kuuluvat tavalliset flunssaoireet. Myös silmätulehdusta ja vatsaoireita voi ilmetä.
Tauti kestää yleensä alle viikon, paranee itsestään eikä aiheuta jälkitauteja.

Valitse enterorokon oireiden hoitoon seuraavista lääkeaineista se, joka eniten vastaa potilaan oireita:

Antimonium crudum

Potilas on äärimmäisen ärtyisä ja erittäin herkkä kylmälle. Kielessä on katetta. Lapsi ei halua, että häntä katsotaan tai kosketetaan. Näpyt ovat kipeitä, ja niihin koskeminen aiheuttaa vihlovaa kipua.

Antimonium tartaricum

Lapsi on kiukkuinen – mikään ei kelpaa.
Lapsi haluaa olla kannettavana, mutta toisena hetkenä ei halua, että häntä katsotaan tai kosketetaan.
Kieli on kuiva, mutta ei halua juotavaa. Kielessä valkeaa katetta keskellä, mutta kielen kärki ja sivut ovat puhtaat.
Himoitsee omenoita tai omenamehua.
Mukana voi olla äänekäs, rohiseva yskä, mutta limaa ei saa yskittyä pois.

Borax

Haluaa kylmää juotavaa ja syötävää kuumeessa. Suu kuivaa voimakkaasti.
Suussa on kipeitä näppyjä, joista vuotaa herkästi verta. Näppyjä voi olla myös kielessä ja kurkussa. Lapsi ei suostu syömään.
Pelkää alaspäin suuntautuvaa liikettä, esim. portaissa tai hississä.
Lapsi säpsähtelee herkästi – on erittäin herkkä äänille.

Mercurius solubilis ja Mercurius vivus

Näppyjä suussa tai kurkussa. Voi olla näppyjä myös muualla.
Näpyt tulehtuvat helposti.
Potilas on herkkä lämpötilan muutoksille – sekä kuuma että kylmä pahentavat oloa. Potilaalla on itsellään suuria muutoksia lämmön tuntemuksessa: välillä kuuma, välillä kylmä.
Olo pahenee öisin. Lapsi nukkuu huonosti. Hikoilee nukkuessaan.
Pahanhajuinen hengitys (kurkussa voi olla tulehdus). Kuolaa erittyy runsaasti.
Mukana voi olla rähmivä silmätulehdus.

Pulsatilla

Lapsi haluaa hellyyttä ja syliä.
Kutina sitä kovempaa mitä lämpimämpää on. Tuuletus huoneessa helpottaa lapsen oloa.
Ei ole janon tunnetta, vaikka kuume olisi kova.
Mukana voi olla rähmivä silmätulehdus.

Rhus toxicodendron

Kova kutina, joka ei helpotu raapimalla. Levoton olo henkisesti ja fyysisesti.
Mukana voi olla rähmivä silmätulehdus.

Sulphur

Kova kutina. Näppyjen alueella voi tuntua polttavaa kipua.
Oireet pahenevat lämmöstä ja peseytymisen jälkeen.
Kuumeessa kylmä ja kuuma vuorotellen.
Kaikki eritteet voivat haista tavallista pahemmilta.
Mukana voi olla rähmivä silmätulehdus.

Muita mahdollisia lääkeaineita ovat:

Apis ja Belladonna

Flunssan ensioireet

FLUNSSAN ENSIOIREET

Aconitum (Aconite)

  • flunssan ensituntemuksiin (kipeä olo, voi valua kirkasta räkää, arat silmät)

  • yhtäkkiä alkava flunssa

  • oireet alkavat (yleensä) illalla ja ovat pahimmillaan illalla tai keskiyön paikkeilla

  • oirekuvaan liittyy levottomuus ja pelko, joka voi olla todella voimakasta – potilas voi pelätä kuolevansa

  • kuiva kuume, ei hikoilua

  • janoinen – haluaa kylmää juotavaa

  • kaikki voi maistua kitkerältä, paitsi vesi

Arsenicum

  • voimakasta aivastelua

  • eritteet polttavia – nenän alle punainen jälki

  • olo pahenee yöllä

  • yskä voi alkaa heti makuulle käydessä

  • janoinen, mutta juo vain pieniä kulauksia kerralla

  • paleleva, haluaa lämpimän peiton sisään

  • potilas voi uikuttaa ja valittaa ääneen

Belladonna

  • yleinen lääkeaine lasten kuumeeseen, mutta toimii myös aikuisilla

  • kaikenlainen rajuus: kova kuume, kasvot tulipunaiset, lapsipotilas voi olla raivoissaan

  • pahenee yöllä

  • yskiminen voi laukaista oksennusreaktion

  • ei ole pitkittynyt tila - muuttuu nopeasti toiseksi, kun kuume laskee (potilas on tervehtynyt tai tarvitsee jotakin toista lääkeainetta)

Bryonia

  • yksi tärkeimmistä flunssa-aineista, kun yskä mukana

  • kuiva, kivulias yskä

  • kurkkukipu, kun kurkku on tosi kuiva ja janottaa

  • päänsärky muiden flunssaoireiden kanssa

  • kova jano, juo paljon kerralla

  • lepo ja hiljaa oleminen helpottavat oloa

  • ärtynyt - ei halua että voinnista kysellään tai hössötetään

Dulcamara

  • sään muutoksesta johtuva tai lämpimällä säällä tapahtuva vilustuminen

  • olo pahenee öisin

  • kylmä ja kostea pahentavat oloa

  • lämpö ja liikkuminen helpottavat oloa

  • runsaasti limaa ja räkää, yskää, käheyttä

  • flunssaoireina voi olla myös lihas- ja nivelkipuja, selkäkipua, huuliherpestä, virtsaoireita

  • voi olla myös silmäoireita (arat ja rähmivät silmät)

Eupatorium perfoliatum

  • alkaa yleensä aamulla

  • korkea kuume

  • kova, kuiva yskä

  • tunnusmerkkinä voimakkaat nivel- ja luusäryt influenssan yhteydessä (paikka voi vaihdella, mutta hyvin tyypillistä on, että särkyä on säärissä)

  • kipu tuntuu luissa asti – tunne kuin luita sahattaisiin poikki

  • levoton

  • erittäin paleleva, mutta haluaa jääkylmää juotavaa

  • huonovointisuutta ja oksentelua – olo helpottuu oksentamisen jälkeen

Gelsemium

  • flunssa hiipii vähitellen – ensin vain väsähtänyt olo, sitten muita oireita alkaa ilmestyä

  • tila syntyy usein ilman vaihtuessa radikaalisti toisenlaiseksi, pakkasesta nollaan jne.

  • yskä on kutittava ja ärsyttävä

  • pelokas, huolestunut

  • heikkous, vapina

  • vilunväreet pitkin selkärankaa

  • janoton

  • nuhaan voi liittyä päänsärky

  • kylmä ja kostea sää pahentaa olotilaa

Huuliherpes

HUULIHERPES (yskänrokko)

Herpes simplex 1 -viruksen aiheuttama huuliherpes, eli yskänrokko voi tulla paitsi huuliin myös suupieliin ja muuallekin kasvoihin, kuten esimerkiksi leukaan ja nenään.

Natrum muriaticum 

Heti ensioireisiin. Saattaa estää herpeksen kehittymistä rakkuloiksi asti.
Tässä vaiheessa ei ole vielä muodostunut herpesrakkuloita tai jos niitä on jo muodostunut, niiden sisältämä erite on vielä kirkasta.

Arsenicum album

Herpesalue tuntuu polttelevalta. Myös kutinaa voi olla.
Vaivan voi laukaista kuumuus, eli helteinen sää ja aurinko.
Erityisesti silloin kun olo on uupunut ja stressaantunut.

Hepar sulphur

Herpeskohta on tosi herkkä ja kipeä. Olo on ärtynyt ja paleleva.
Toimii yleensä siinä vaiheessa, kun herpesalueelle on jo muodostunut märkää sisältäviä rakkuloita.

Apis

Herpesalue on turvonnut, kipeän poltteleva ja kutiseva.

Rhus toxicodendron

Yleensä paljon pieniä rakkuloita, joita muodostuu nopeasti.
Ne ovat polttavia ja kutisevia.
Jos Arsenicum ei auttanut, kokeile seuraavaksi tätä.

Sepia

Nämä herpesrakkulat liittyvät usein hormonivaihteluihin, eli kuukautisiin, raskauteen, vaihdevuosiin.
Niiden laukaisijana voivat olla tietyt ruoka-aineet, esimerkiki suklaa, siemenet ja pähkinät.

Kesäisiä oireita

KESÄISIÄ OIREITA (PISTOT, PUREMAT, AURINKO-OIREET, MATKAPAHOINVOINTI JNE.)

 

Hyönteisten pistot ja puremat

 

Ledum

  • kipua, kutinaa ja turvotusta

  • pistokohta tuntuu kylmältä kosketettaessa

  • myös muihin pistohaavoihin, esim. naulaan astumisen jälkeen

Apis

  • kuumotusta, kipua ja turvotusta

  • tykytystä ja kutinaa

  • puremakohta voi sinertää

Cantharis

  • kuumotusta, kipua ja turvotusta

  • kun pistokohtiin muodostuu rakkuloita (vesikelloja)

 

Punkin pureman jälkeen

Ledum 30C otetaan 3 kertaa päivässä vähintään 3 päivän ajan. Vaihtoehtoisesti 200C kaksi kertaa ensimmäisenä päivänä ja kerran
päivässä vielä kahden päivän ajan.

Jos puremajälki on selvästi näkyvissä, 30C kannattaa ottaa 5 päivän ajan, ja sen lisäksi vielä 1 helmi 2 kertaa viikossa (peräkkäisinä päivinä) kuukauden ajan. Jos käytät 200C-potenssia, kerran viikossa riittää.
Lähde: Camilla Holmstöm, PUR-hyvinvointikaupan blogi (4.6.2018)

Jos iholle kehittyy rengasmainen läikkä, kannattaa käydä lääkärissä, ja ottaa antibioottikuuri.

Jos hoitoa jatketaan tässä vaiheessa myös homeopatialla, tilannetta hoidetaan homeopaatin kanssa kokonaisvaltaisella rakennehoidolla.

 

Käärmeen purema

Huom. Kun kyseessä on lapsi, vaatii lääkärin hoitoa.
Homeopaattisten lääkeaineiden ottoa voi jatkaa lääkäriltä saadun hoidon lisäksi.

Vipera (tehty kyyn myrkystä)

  • 200C kaksi kertaa yhden päivän aikana tai tarvittaessa pidempään (jos oireet jatkuvat)

  • Ledum 30C-helmiä voi ottaa kipeään puremakohtaan tarpeen mukaan, esim. 3 kertaa päivän aikana (samana päivänä mutta eri hetkellä kuin Vipera-helmet)

  • helmien ottoa voi jatkaa lääkäriltä saadun hoidon lisäksi

 

Muut pistohaavat

 

Hypericum

  • haavoihin, jotka sijaitsevat paljon hermopäitä sisältävissä paikoissa, esim. sormenpäissä

  • naulaan tai terävään rantakiveen astumisen jälkeen, kun kipu aiheuttaa hermokipua

 

Auringonpistos tai ihon palaminen auringossa

 

Belladonna

  • tykyttävä pääkipu auringossa olon jälkeen

  • tulikuuma iho

Cantharis

  • kun aurinko on polttanut ihon vesikelloille asti

 

Tapaturmat, ruhjeet, verenvuoto

 

  • Arnica aina ensimmäisenä lääkeaineena tapaturmiin, päänkolautuksiin, verenvuotoihin

 

Matkapahoinvointi maalla ja merellä

 

Cocculus

  • väsymystä, pahoinvointia ja huimausta

  • pahoinvointi helpottuu makuulla

Petroleum

  • pahoinvointia, oksentelua, huimausta

  • kova päänsärky

  • tunnusmerkkinä sudennälkä – olo helpottuu syömisestä

  • raitis ilma pahentaa oloa

Tabacum

  • voimakasta pahoinvointia ja oksentelua

  • kalpeutta

  • kuumuus ja tupakansavu tuntuvat pahalta

  • raitis ilma helpottaa oloa

Korvatulehdukset

KORVATULEHDUKSET

Seuraavassa listassa luettelen korvatulehduksissa yleisimmin käytettäviä lääkeaineita, ja tunnusmerkit, joiden mukaan ne valitaan. Samat aineet käyvät yhtä hyvin myös aikuisen akuuttiin korvatulehdukseen. Ne on hyvä olla omassa kotiapteekissa vastaisuuden varalle.

Huom!
Nämä ohjeet on tarkoitettu vain akuuttiin alkavaan korvatulehdukseen.
Toistuvat korvatulehdukset tulee hoitaa homeopaatin kanssa rakennehoitona.
Jos korvakipu on kova, eikä itsehoidolla nopeasti helpotu, ota yhteyttä homeopaattiin tai lääkäriin.

Homeopaattisia lääkeaineita ei kannata antaa yhtä aikaa antibioottien tai särkylääkkeiden kanssa. Vaaraa siitä ei ole, mutta homeopaattiset lääkkeet eivät silloin pääse vaikuttamaan. Tämä johtuu siitä, että homeopaattiset lääkeaineet tukevat kehon omia puolustusmekanismeja, kun taas antibiootit ja särkylääkkeet tukahduttavat niitä.

Älä huolestu jos lääkeaineen annon jälkeen oireet hetkellisesti pahenevat. Lääkeaine tekee silloin jo tehtäväänsä, ja oireet alkavat pian helpottua.

Aconitum

  • kun korva on kipeä, se on tosi kipeä!

  • kova kuume

  • ei halua kosketusta

  • ei pysty makaamaan kipeällä puolella (toisin kuin Pulsatilla)

  • janoinen

  • tässä olotilassa ei ole eritteitä - jos eritteitä alkaa muodosta, tila on muuttunut pois Aconitum-tilasta, ja tarvitaan jotain muuta ainetta

  • olo rauhaton ja pelokas - voi jopa hokea kuolevansa

  • olotila voi syntyä tuulelle altistumisesta

Belladonna

  • Belladonna-tila voi olla hyvin samankaltainen kuin Aconitum-tila

  • nopeasti nouseva kova kuume

  • Belladonna-tilassa lapsi usein hourailee tai voi olla raivoissaan. Aconitum-tilassa lapsi on ennemminkin pelokas.

  • Belladonna haluaa lämpimiä peittoja, kun taas Aconitum potkii ne pois.

Jos siis Aconitum ei toimi, kokeile Belladonnaa, ja päinvastoin.

Chamomilla

  • kiukkuinen - mikään ei kelpaa; pyytää juotavaa, mutta sitä saadessaan ei haluakaan sitä (tämä on hyvä tunnusmerkki)

  • saattaa uikuttaa

  • aristelee korvia

  • peittää kipeän korvan kädellään

  • aamulla klo 9 tila pahenee, samoin klo 21–24

  • haluaa olla kannettavana, varsinkin vauvalle voimakas hytkyttely sylissä auttaa

  • yhtenä tunnusmerkkinä vauvoilla ja pienillä lapsilla selän vetäminen kaarelle taaksepäin

  • janoinen

Hepar sulphuris

  • tila syntyy äkkiä

  • kipu voimakasta - tärykalvo voi puhjeta

  • ei siedä kosketusta (ei halua että kannetaan kuten Chamomilla)

  • äärimmäisen viluinen, mutta saattaa silti hikoilla

  • ärsyyntynyt, riidanhaluinen

  • hyvä tunnusmerkki eritteiden paha haju - eritteet haisevat vanhalle juustolle

  • eritteet keltaisia ja paksuja, voivat olla verisiä

Mercurius

  • kipu voi tuntua paitsi korvissa, myös hampaissa tai kurkussa

  • korvat lukossa, soivat

  • aivan kuin korvissa virtaisi kylmää vettä

  • hengitys pahanhajuista

  • sylkeä erittyy runsaasti, kuolaa nukkuessaan

  • turvonneet kaularauhaset

  • tunnusmerkkinä erittäin huomattava levottomuus - ei pysy millään paikallaan, yöllä vaihtelee koko ajan asentoa, voi olla samalla pelokas

  • eritteet hirveän hajuisia, rusehtavan kellertäviä, paksuja, syövyttäviä (esim. nuhasta jää punainen jälki nenän alle), verisiä

Pulsatilla

Nro ykkönen lapsilla korvatulehduksiin:

  • särky pahenee illalla tai yöllä

  • olo helpottuu kipeällä puolella makaamisesta

  • rauhalllinen liikuskelu ulkona helpottaa oloa, vaikka kuumetta jonkin verran olisikin – usein lapsi haluaa ulos Pulsatilla-tilassa (kaipaa raitista ilmaa)

  • kipu voi tuntua paitsi korvassa, myös kasvoilla ja koko päässä

  • janoton, vaikka kuume olisi kova

  • lapsi haluaa hellyyttä ja läheisyyttä, itkee, voi olla myös kärttyisä (hellyyden tarve on Pulsatillan erityistuntomerkki!)

  • jos tulee eritettä, se on kellertävää, vihertävää, pahanhajuista

  • jos muut oireet täsmäävät, kokeile Pulsatillaa, vaikka nenästä tai korvasta ei tulisi mitään eritettä!

Silica

Ykkösaine hoitamaan korvan lukkiutumista silloin, kun aiheuttajana on

  • korvaan mennyt vesi, joka ei tule pois itsestään

  • lentämisestä aiheutunut paineenvaihtelu

Kurkkukipu

KURKKUKIPU

 Aconitum

Yhtäkkinen kova kurkkukipu. Alkaa yleensä illalla.
Kurkkukipu samalla kun alkaa tulla muutenkin flunssainen olo ja kuume alkaa nousta.
Pelokas olo, kuolemanpelko – voi olla sellainen tunne, että olisi hyvin vakavasti sairas,
vaikka kyseessä on vain tavallinen vilustuminen.

Apis

Pistävä ja polttava kipu nieltäessä. Suuta ja kurkkua kuivaa.
Punaiset, turvonneet, tulehtuneet nielurisat.
Kuumuus ja kuumat juomat tuntuvat pahalta.
Viileys ja kylmät juomat parantavat oloa.

Arsenicum album

Turvonneet nielurisat. Kylmä ruoka ja juoma pahentavat kipua.
Lämpimät juomat helpottavat kipua. Levoton ja hermostunut olo.
Janoinen, mutta pystyy juomaan vain pieniä määriä kerralla.

Belladonna

Kurkku kuiva, turvonnut ja kirkkaanpunainen.
Tukehtumisen tunne kurkun turvotuksen takia.
Voi olla sellainen tunne, että on ”pala kurkussa”.
Kipu yleensä oikealla puolella. Juominen pahentaa kurkkukipua.

Gelsemium

Kipeä kohta syvällä nielussa.
Kipu voi säteillä korvaan.
Kova kipu nieltäessä. Kurkku on punainen ja tulehtunut.
Väsähtänyt olo. Muitakin flunssaoireita tuloillaan.

Hepar sulphuris

Pistävää kipua, joka säteilee korviin.
Kurkkukipu, joka saattaa heikentää kuuloa.
Sellainen tunne kuin olisi kalanruoto kurkussa.
Nielurisoissa keltaisia märkäisiä täpliä.
Erittäin paleleva ja herkkä kylmälle.
Ärtynyt.

Kali muriaticum

Tunnusmerkki: kurkku näyttää valkoiselta tai harmaalta.
Äärimmäisen turvonneet nielurisat.

Lac caninum

Erittäin kipeä nielu. Nielu niin turvonnut, että kurkku lähes ummessa.
Kipu vaihtaa paikkaa puolelta toiselle tai molemmat puolet yhtä kipeät.
Kurkun takaosa tulehtunut.

Lachesis

Kipu ja turvotus kurkun vasemmalla puolella,
tai kipu alkaa vasemmalta ja siirtyy oikealle (tai alkaa oikealta ja siirtyy vasemmalle).
Kipu säteilee vasempaan korvaan.
Kipu niin voimakasta, että vaikeaa niellä nestettä.
Kuumat juomat pahentavat  kipua.
Nielurisoissa voi olla märkäpesäkkeitä.
Nielu niin turvonnut, että kurkku lähes ummessa.

Lycopodium

Kipu ja turvotus kurkun oikealla puolella.
Kipu saattaa tuntua vain nieltäessä.
Kylmät juomat pahentavat kipua. Lämpimät juomat helpottavat kipua.

Mercurius solubilis

Polttavaa, kirvelevää kipua. Kipu säteilee korvaan.
Sylkeä erittyy runsaasti. Pitää nieleskellä jatkuvasti.
Nielurisoissa voi olla valkoista peitettä.
Pahanhajuinen hengitys.
Turvonneet rauhaset.

Phytolacca

Polttavaa kipua. Kipu kielen juuressa.
Kipu säteilee korviin ja pahenee nieltäessä.
Kuuma ruoka tai juoma pahentaa kipua.
Nielurisat punaiset tai sinertävät.

Närästys

NÄRÄSTYS

Arsenicum album

Polttavaa kipua sekä vatsassa että koko ruoansulatuskanavassa kurkkuun asti.
Voi olla myös vesimäistä, polttavaa ripulia. Janoinen, mutta pystyy juomaan kerralla vain pieniä kulauksia.
Olo hermostunut, levoton eikä halua olla yksin.

Carbo vegetabilis

Kitkeriä, happamia röyhtäyksiä ja pahoinvointia.
Vatsa turvonnut.
Röyhtäily helpottaa vain hetkellisesti.
Haluaa raitista ilmaa.
Väsähtänyt ja vetämätön olo.
Taipumusta kylmiin sormiin ja varpaisiin sekä suonikohjuihin

Nux vomica

Kaikenlaisia ruuansulatusvaivoja: polttelua, särkyä, ummetusta, ripulia, pahoinvointia, röyhtäilyä, refluksia.
Kiukkuinen, pinna kireällä.
Kova touhuamaan, kiireinen, vaikea rauhoittua.
Pitää kahvista.

Phosphorus

Vatsakivut polttavia.
Vatsa turvonnut.
Tunnusmerkkinä: tekee mieli juoda kylmää vettä, mutta oksentaa heti, kun se lämpenee vatsassa
Röyhtäilyä.
Saattaa oksentaa sulamatonta ruokaa.

Pulsatilla nigricans

Röyhtäilyä mihin aikaan päivästä tahansa.
Erityisesti rasvaisten ruokien jälkeen.
Mahassa tyhjä tunne.
Maha kurluttaa tai mouruaa iltaisin.
Puristavia kipuja.
Raitis ilma ja hellyys auttavat.

Siitepölyoireet

SIITEPÖLYOIREET

Valitse lääkeaine, joka eniten vastaa potilaan oireita. Samanlaisia oireita voivat siitepölyjen lisäksi aiheuttaa myös eläinpöly, katupöly ja sieni-itiöt. Kokeile oirekuvaltaan sopivan tuntuisia lääkeaineita myös niiden hoitoon.

Allium cepa

Aivastelukohtauksia.
Nenästä valuva räkä on kirkasta, polttavaa ja kirvelevää.
Kutisevat ja runsaasti vuotavat silmät. Silmien erite ei ole kirvelevää.
Voi olla mukana yskää.
Olo on parempi viileässä ja raittiissa ilmassa.
Olo huononee iltaa kohti.

Ambrosia

Kova kutina silmäluomissa. Silmiä polttelee ja silmät vuotavat runsaasti.
Nenä vuotaa tai voi olla tukossa.
Voi olla astmakohtauksia.

Aralia racemosa

Lähes jatkuvaa aivastelua.
Hengitys vinkuvaa, erityisesti makuulla.
Tunne, että kurkussa on jotakin.
Pieninkin tuulenvire pahentaa oloa.

Arsenicum album

Nenä vuotaa kirkasta räkää, joka polttaa limakalvoja.
Silmät vuotavat, erite polttavaa.
Tukkoinen olo.
Turvonneet silmänaluset.
Vinkuva yskä. Voi olla astmaoireita.
Olo pahimmillaan keskiyön jälkeen.
Viluinen, levoton, ahdistunut.
Väsymystä.

Arundo

Kutinaa kaikkialla – kitalaessa, kurkussa, nenässä.
Kutinaa ja polttelua silmissä ja korvissa.

Euphrasia officinalis

Punaiset, vetistävät ja valonarat silmät. Erittäin kutisevat.
Turvonneet ja polttelevat silmäluomet.
Silmien erite on vetistä ja kirvelevää – nenästä valuva räkä on puolestaan vesimäistä, ei-ärsyttävää (täsmälleen päinvastoin kuin Allium cepalla).
Mukana voi olla päänsärkyä.
Yskää, joka pahempi päivällä ja helpottuu yöllä.
Ulkoilma helpottaa oloa.

Ferrum phosphoricum

Hyvä lääkeaine alkaviin tulehduksiin.
Vuotavat silmät ja nenä.
Silmissä polttava tunne tai tunne, että silmissä on hiekkaa.
Punehtuneet kasvot.
Ärsytysyskä.

Nux vomica

Nenä vuotaa ja aivastuttaa aamuisin ja päivän aikana, mutta öisin nenä on tukossa.
Oireet pahimmillaan aamuisin.
Oireet pahimmillaan sisätiloissa ja helpottuvat ulkona.
Viluinen ja ärtynyt olo

Pulsatilla

Kutiavat ja vetistävät silmät.
Nenä vuotaa joko kirkasta tai paksumpaa kellanvihreää räkää.
Nenä vuotaa erityisesti päivisin, yöllä nenä on tukossa.
Raitis ilma ja ulkona käyskentely helpottavat oloa – lämmin sisäilma pahentaa oloa.
Oireet vaihtelevat – välillä enemmän nuhaa, välillä silmäoireita.
Myös tunnepuolella vaihteluja.

Sabadilla

Aivastelukohtauksia.
Kutinaa nenässä.
Nenästä vuotava räkä on kirkasta ja limakalvoja ärsyttävää. Voimakkaat tuoksut pahentavat oireita.
Kurkussa palan tunne.
Silmäluomet punaiset ja polttavan tuntuiset.
Allergiaoireet aiheuttavat hermostuneisuutta.
Voi olla myös päänsärkyä ja väsymystä. Keskittyminen tuntuu hankalalta.

Sanguinaria

Allergista nuhaa, jonka oireita pahentavat nenäpolyypit.
Kuivuutta ja polttelua korvissa, kurkussa ja nenässä

Wyethia

Lähes sietämätöntä kutinaa.
Oireet erityisesti nenän takana, kurkussa ja kitalaessa.
Kuiva, vinkuva yskä.

Pääasiallinen lähde: https://www.britishhomeopathic.org/charity/how-we-can-help/articles/conditions/h/spring-is-in-the-air-and-the-sneezing-begins/

Vaihdevuodet

VAIHDEVUODET

Vaihdevuodet alkavat suomalaisilla naisilla keskimäärin 51-vuotiaana. Niiden ensioireet alkavat yleensä jo nelikymppisenä.

Ensioireita munasarjojen hiipumisesta ja estrogeenin vähenemisestä ovat kuukautiskierron lyheneminen, tiputteluvuoto ja hikoilukohtaukset. Myös kuukautisia edeltävä ärtyneisyys voi lisääntyä.

Noin viisikymppisenä kuukautiset alkavat harventua. Niissä voi olla jopa puolen vuoden taukoja. Vähitellen kuukautiset loppuvat kokonaan. Toisilla kuukautiset loppuvat kerrasta. Vuodot voivat myös muuttaa muotoaan – toisilla vuoto niukkenee, toisilla vuodot ovat runsaat ja kestävät pitkään.

Vaihdevuosioireita ovat 

  • Hiustenlähtö

  • Kuiva iho, kuivat limakalvot, kuivat silmät

  • Kuumat aallot, yöhikoilu ja muutenkin lisääntynyt hikoilu

  • Kuumiin aaltoihin liittyvä sydämentykytys

  • Heräily liian aikaisin aamuisin

  • Unettomuus

  • Väsymys

  • Nivelkivut

  • Jäätynyt olkapää.

  • Vähentynyt tai lisääntynyt seksuaalinen halukkuus

  • Painon jämähtäminen tai kertyminen, vaikka tekisi mitä

  • Mielialan vaihtelut

  • Ahdistus

  • Ärtyneisyys

  • Itkuherkkyys

  • Räjähtelyherkkyys

Toisilla vaihdevuodet aiheuttavat useita edellä mainituista oireista tai joitakin muitakin oireita vielä niiden lisäksi. Toiset eivät kuukautisten loppumisen lisäksi huomaa mitään muita merkkejä koko vaihdevuosista.

Menopaussi on naisen elämässä yhtä merkittävä siirtymävaihe kuin kuukautisten alkaminen teini-iässä tai lasten saaminen. 

Naisen luontoon kuuluu vahvasti muista huolehtiminen ja monista langoista yhtäaikaa kiinnipitäminen sekä kotona että työelämässä. Menopaussin aikana oireet saattavat hankaloittaa totuttuja toimintapoja suuresti! Ja siinäpä voikin olla syvällisesti ajatellen oireiden suurin merkitys. Oireet suorastaan pakottavat kiinnittämään enemmän huomiota omaan hyvinvointiin kaikilla elämän osa-alueilla:

Teenkö asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä? Olenko onnellinen? Liikunko tarpeeksi? Nukunko tarpeeksi? Haluaisinko jotenkin muuttaa toimintatapojani?

Kun nainen tulee äidiksi, hormonit aikaansaavat hänessä valtavan hoivavietin. Voikin ajatella, että hormonit auttavat häntä hoitamaan lapsia niin kauan kuin lapset hoitoa tarvitsevat. Kun nainen lähestyy viittäkymppiä, lapset ovat jo isompia, ehkä jo aikuisia. He eivät enää tarvitse jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Tässä kohtaa naisen hormonit muuttavat jälleen muotoaan ja kohdistavat naisen huomion itseensä. Sama tapahtuu jokaiselle naiselle – oli hänellä lapsia tai ei. Se on naiseuteen liittyvä sisäänrakennettu ominaisuus.

Vaikka muutoksentarve saattaa nousta hyvinkin voimakkaana, muutosten tekemisessä kannattaa olla itselleen lempeä. Mikään äkkijyrkästi suoritettu dieetti tai liikkumisen yhtäkkinen raju lisääminen ei yleensä tuo hyviä tuloksia pitkällä tähtäimellä. Kannattaa aina lähteä liikkeelle juuri siitä kohtaa missä sillä hetkellä on. Ruokavaliota voi alkaa muokata pienin muutoksin, esim. tuomalla vähän lisää jotakin vihreää lautaselle joka päivä. Jos ei ole ehtinyt moniin vuosiin harrastaa liikuntaa, sen voi aloittaa pienistä rauhallisista kävelyistä tai pyöräilystä.

Iloitse kaikista onnistumisista, mutta älä harmittele yhtäkään takapakkia!

Homeopatia on hyvä ja lempeä keino vaihdevuosioireiden helpottamiseen, koska se hoitaa sekä fyysistä että henkistä puolta. Jos seuraavalta listalta löytyy sopivantuntuinen lääkeaine omiin oireisiisi, kokeile rohkeasti! Jos toivot kokonaisvaltaista hoitoa tässä tärkeässä elämänvaiheessa, kannattaa käydä homeopaatin vastaanotolla. Hän valitsee sinulle lääkeaineen yksilöllisten oireittesi perusteella.

Annostelu: Suosittelen käyttämään joko potenssia D30, D200 tai C30.

Ota eniten oireitasi vastaavaa lääkeainetta aluksi 3 kertaa 24 tunnin sisällä, eli yksi annos (1 nuppineulanpäänkokoinen helmi tai 2 pienempää helmeä) suuhun sulamaan illalla – aamulla – illalla. Kuulostele viikon verran. Jos lääkeaine on helpottanut oireitasi, voit ottaa sitä aina tarvittaessa, esim. yhden annoksen kerran viikossa.

Jos alkuannostelun jälkeen oireet eivät yhtään helpota, todennäköisesti tarvitset jotakin muuta lääkeainetta. Kokeile listalta seuraavaa sinulle sopivantuntuista lääkettä.

 

Yleisimmät lääkeaineet

Sepia

Lamaantunut olo. Väsähtänyt arkisiin askareisiin. Sellainen olo, että on antanut kaikkensa ja tarvitsee lepoa muiden palvelemisesta. Ärsyyntynyt. Ei halua kosketusta eikä seksi maistu. Nauttii reippaasta liikunnasta ja tanssimisesta.
Kuukautiset ovat välillä myöhässä ja niukat, välillä hyvinkin runsaat.
Lantion alueella voi olla painava, alaspäin vetävä tunne.
Voi olla mieltymys happamiin tai etikkaisiin ruokiin, esim. etikkakurkkuihin.

Lachesis

Kuumia aaltoja ja hikoilua. Hyvin intensiivinen olotila. Oireet ja tuntemukset ovat voimakkaita. Pintaan voi nousta raivontunnetta tai mustasukkaisuutta. Erittäin puhelias.
Olotila huonoimmillaan silloin, kun herää yöllä kesken unien tai aamuisin heti herätessä.
Kuukautisvuodon alkaminen helpottaa oloa ja muita oireita.
Yleensä kaulan alue hyvin herkkä – ei halua pitää korua tai huivia kaulan lähellä. Oireet yleensä vasemmalla puolella kehoa.

Pulsatilla

Tunteet pinnassa, itkettää helposti. Ärtyneisyyttä. Hellyyden ja sylin tarvetta. Kuumuutta. Nukkuessaan työntää jalat pois peiton alta. Kivut vaeltelevat milloin missäkin. Haluaa olla raittiissa ulkoilmassa ja käyskennellä rauhallisesti. Muutenkin jatkuva tarve raittiille ilmalle ja availee mielellään ikkunoita. Yleensä janoton eikä meinaa muistaa juoda vettä tarpeeksi.

Sulphur

Tunnusmerkkinä on kuumuus. Lämpimässä oleskelu tuntuu pahalta. Runsasta hikoilua. Kuumuus nousee kasvoihin. Nukkuessaan työntää jalat pois peiton alta. Himoitsee makeaa. Voimakas näläntunne klo 11, vaikka olisi syönyt runsaan aamupalan.

Natrum muriaticum

Voimakkaita tunteita, joita ei kuitenkaan halua tai voi näyttää muille. Olo on usein surullinen. Mieli lähtee helposti vaeltelemaan vanhoihin murheisiin tai pettymyksiin.
Kuumia aaltoja. Vaihdevuosien aikana kuukautiset voivat olla epäsäännölliset ja niihin voi liittyä selkäkipuja tai migreeniä. Suolanhimoa. Auringossa oleskelu pahentaa oloa.

 

Katso myös nämä

Belladonna

Kannattaa kokeilla silloin kun kuumiin aaltoihin liittyy runsasta hikoilua ja tykyttävää päänsärkyä.

Calcarea carbonicum

Kehotyypiltään sellainen, jolle kertyy helposti painoa. Vaihdevuosiaikana erityisen helposti. Kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Yleisesti ottaen kuitenkin palelevainen. Runsaat kuukautiset. Väsähtää helposti. Kokee aikaisempaa voimakkaammin työstressiä ja ylikuormittuu muutenkin helpommin kuin aikaisemmin. Saattaa kärsiä jäykistä nivelistä tai krampeista jaloissa. Makeanhimoa.

Graphites

Taipumusta painon kertymiseen vaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen. Yleisesti ottaen palelevainen, mutta silti kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Taipumusta myös iho-oireisiin – erityisesti ihottumiin, jotka halkeilevat ja vuotavat.
Aivosumua. Vaikea keskittyä. Aamuisin kestää kauan ennen kuin on kunnolla hereillä.

Ignatia

Vaihdevuosiin liittyviä voimakkaita mielialan vaihteluja. Olotila on hyvin herkillä – välillä itkettää, välillä naurattaa silmät kyynelissä. On vaikea hillitä itseään. Voi olla myös paniikkikohtauksen tuntemuksia. Fyysisiä oireita ovat päänsäryt, sydämentykytykset, krampit ja nykimiset sekä epäsäännölliset kuukautiset. Rintakehässä voi olla raskas tunne. Taipumusta huokailla ja haukotella usein.

Lilium tigrinum

Olo on kiirenen, ahdistunut ja erittäin tunneherkkä. Helposti ”räjähtelevä” olotila. Rintakehässä voi olla puristusta. Lantion alueella sellainen olo kuin lantion elimet työntyisivät ulos asti– tästä syystä tekee mieli istahtaa aina kun mahdollista ja pitää jalat ristissä.

Murex

Samantyyppinen kuin Sepian oirekuva, mutta seksuaalinen halukkuus on normaalilla tasolla tai jopa voimakasta (Sepia on haluton).
Runsaat kuukautiset (Sepialla yleensä niukemmat). Lantion alueella voi olla samanlainen alaspäin vetävä tunne kuin Sepiallakin. Vaihdevuosien aikana voi olla tavallista enemmän ahdistuneisuutta tai masennusta. Hyvin unohtelevainen.

Sanguinaria

Jos vaihdevuosioireiden yhteydessä kärsit jäätyneestä olkapäästä, kannattaa kokeilla tätä lääkeainetta!

Pääasialliset lähteet lääkeaineohjeisiin:
https://cleverhthemag.com/2019/01/31/surviving-menopause/
https://www.uofmhealth.org/health-library/hn-2240002

Vesirokko

VESIROKKO

  • oireina kuume ja paha olo sekä rakkulamainen kutiseva ihottuma (voi ilmestyä myös suuhun ja nieluun)

  • tarttuu muutamasta päivästä ennen ihottuman alkamista siihen asti, kun viimeisetkin näppylät ovat kuivuneet

  • kesto noin viikon verran

Tavallisimmat oireita lievittävät lääkeaineet tunnusmerkkeineen:

Antimonium crudum

  • potilas äärimmäisen ärtyisä

  • kieli valkoisen katteen peitossa

Belladonna

  • kova päänsärky

  • posket punaiset ja kuuma iho

  • unelias, mutta ei pysty nukkumaan

Pulsatilla

  • hellyyden tarve, itkuisuus

  • janoton

  • haluaa raitista ilmaa

Rhus toxicodendron

  • silloin kun ihottuma erittäin kutiavaa

  • tunnusmerkkinä rauhattomuus

  • olo pahenee yöllä

Sulphur

  • iho kutisee ja polttelee

  • eritteet pahanhajuisia

  • olo pahenee keskipäivällä tai keskiyöllä

  • lapsi voi olla hyväntuulinen oireistaan huolimatta

Yskä

YSKÄ

Aconitum napellus

Yskä alkaa yhtäkkiä. Samaan aikaan voi nousta kuume. Yleensä vilustumisen tai kylmälle viimalle altistumisen seurauksena ja flunssan alkuvaiheessa. Yskä on kuivaa ja jatkuvaa. Yöllinen yskä, johon liittyy hengenahdistusta ja levottomuutta, jopa pelkoa.

Antimonium tartaricum

Rohiseva, kuiva yskä. Limaa ei saa yskimällä irtoamaan. Pitää nousta makuulta istumaan voidakseen hengittää. Yskä kuulostaa siltä kuin keuhkot olisivat täynnä limaa. Tukahduttavia yskänpuuskia, jotka aiheuttavat voimakasta hikoilua. Yleinen pienillä lapsilla ja vanhuksilla, jotka eivät jaksa yskiä limaa pois.

Bryonia alba

Kova kuiva yskä, johon yleensä liittyy pistävä kipu tai arkuus rinnassa.
Tarve vetää syvään henkeä ja huokaista, mutta se on liian kivuliasta. Kipu helpottuu rinnasta painamalla. Paikallaan olo helpottaa oireita. Kaikki on kuivaa: limakalvot, yskä, suu. Janoinen. Jokainen liike pahentaa oloa. Lämmin ilma pahentaa yskää – ulkoa sisälle tulo voi laukaista yskänkohtauksen. Ärtynyt ja haluaa olla yksin.

Causticum

Kuiva, ontolta kuulostava yskä. Lima on tiukasti rinnassa. Ei pysty yskimään tarpeeksi syvään, jotta lima nousisi pois keuhkoista. Kylmän veden juominen helpottaa. Voi tuntua kipua lantiolla, erityisesti vasemmalla puolella. Virtsankarkailua yskiessä. Käheyttä aamuisin.

Coccus cacti

Paksua, venyvää limaa erityisesti kurkussa. Kurkkua pitää selvitellä jatkuvasti. Voimakas kurkun kutina. Limaa voi olla myös poskionteloissa, joista se valuu kurkkuun ja keuhkoputkiin. Hakkaava yskä. Yskänpuuskan seurauksena voi tulla oksennus. Sekä kuuma että kylmä pahentavat oloa. Haluaa juoda kylmiä juomia suuria määriä kerralla.

Drosera

Kramppimainen yskä. Yskänpuuskan seuraksena voi tulla oksennus. Syvältä rinnasta tuleva yskä. Yskänpuuskat seuraavat toisiaan niin nopeasti, ettei ehdi kunnolla vetää henkeä välissä. Kurkun kutina laukaisee yskän ja herättää yöllä. Yskää pahentavat makuulla olo ja lämmin vuode. Olo helpottuu, kun nousee istumaan/seisomaan ja hengittää ikkunasta raitista ilmaa.

Ferrum phosphoricum

Vilustumisen varhaisvaihe, joka etenee nopeasti yskäksi tai korvatulehdukseksi (erityisesti lapsilla). Alkaa yleensä kuumeen nousulla. Kipeältä tuntuva yskä – arkuus rintalastassa asti. Syljessä voi olla veriviiruja ja nenästä voi tulla verta.

Hepar sulphuris

Voimakkaita yskänkohtauksia, joiden aikana ei kunnolla ehdi vetää henkeä. Erittäin palelevainen. Erittäin ärtynyt. Herkkä kaikille ärsykkeille. Lämmin ja kostea sää helpottaa oloa. Usein jo pidemmälle ehtinyt flunssa.

Pulsatilla

Yskä tulee ja menee. Yskä on kuivaa öisin ja irtoavaa aamuisin. Pahimmillaan öisin ja makuulla. Rinnassa tuntuu aralta. Ei pysty makaamaan vasemmalla kyljellä. Virtsankarkailua yskiessä. Yskän laukaisee ulkoa sisälle lämpimään tulo tai sisäänhengitys. Haluaa rauhoittelua ja hellyyttä – lapsi haluaa olla sylissä ja ripustautuu. Raitis ilma, myös ikkunan avaaminen, helpottaa oloa.
Pulsatilla tehoaa parhaiten, jos potilas on kokonaisvaltaisesti Pulsatilla-tyyppinen.

Sambucus nigra

Tukahduttava yskä – uloshengitys hankalaa. Tunnusmerkki: hirveän tukkoinen. Niin tukkoinen, että vaikea hengittää – voi hengittää vain suu auki. Vauvalle, joka ei pysty tukkoisuuden takia syömään.

Sticta pulmonaria

Äänekäs, haukkuva yskä. Lähes jatkuvia yskänpuuskia. Päänsärky otsassa. Lima ei irtoa, vaikka kuinka yskisi. Öisin limaa irtoaa helpommin. Käheyttä. Usein samaan aikaan nuhaa, jolle on tyypillistä paksu, verensekainen räkä tai kova tarve niistää, mutta juuri mitään ei saa niistettyä. Rinnassa puristava tunne. Hinkuyskän oireita.

Ärtyvä suoli

ÄRTYVÄ SUOLI

Duodecimin Terveyskirjastosta lainattua:

"Ärtyvän suolen oireyhtymä on yleinen vaiva – suomalaisilla sitä esiintyy ainakin yhdellä kymmenestä. Se on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä.
Englanniksi ärtyvän suolen oireyhtymä on "irritable bowel syndrome", minkä vuoksi siitä käytetään usein lyhennettä IBS.

Ärtyvän suolen oireyhtymä on niin sanottu toiminnallinen suolistovaiva. Perusteellisissakaan tutkimuksissa suolessa ei löydy mitään nähtävää vikaa, mutta sen toiminta on häiriintynyt.

Ärtyvän suolen oireyhtymä ilmenee vatsan turvotteluna ja eri puolilla vatsaa tuntuvana kipuna. Suolen toiminnassa on yleensä muutoksia: joillakin löysät ulosteet useita kertoja päivässä ja ummetus vuorottelevat eri päivinä, toisilla on pääasiassa jompaakumpaa. Ulosteet voivat olla papanamaisia tai pieniä ja limamaisia. Usein tuntuu siltä, että suoli ei tyhjene kunnolla ulostaessa. Vatsakivut voivat helpottua ulostamisen yhteydessä. Suurelle osalle potilaita häiritsevimmät oireet ovat iltaa kohti pahenevat vatsan turvotus ja ilmavaivat.

Oireille on tyypillistä vaihtelu. Ne voivat olla välillä poissa, välillä vaivaavat tavallista enemmän. Joinakin viikkoina vaivat saattavat olla kiusallisia, muina aikoina niitä on huomattavasti vähemmän.

Vatsaoireiden lisäksi ärtyvästä suolesta kärsivillä esiintyy tavallista enemmän muita oireita, kuten fibromyalgiaa, unihäiriöitä ja masentuneisuutta.

Myös psyykkisillä tekijöillä on vaikutusta oireisiin. Suoli reagoi jännittyneisyyteen ja hermostuneisuuteen. Myös masennus vaikuttaa suolen toimintaan."

Lähde: Duodecim, Terveyskirjasto, Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS)

Hoidosta

Hoidon kulmakivi on itselle sopivan ruokavalion etsiminen. Jos se tuntuu hankalalta, kannattaa hakeutua ravintoneuvojan vastaanotolle. Liikunnan on todettu helpottavan oireita. Jooga on myös erittäin hyvä laji rentouttavan vaikutuksensa takia.

Pääasiallinen homeopaattinen hoitokeino ärtyvään suoleen on homeopaatin kanssa tehtävä rakennehoito. Siinä potilasta hoidetaan yksilöllisellä lääkeaineella ja pyritään pitkällä tähtäimellä lieventämään suolen ärtyvyyttä, hoitamaan myös potilaan tunnepuolta sekä parantamaan hänen terveydentilaa kokonaisuudessaan.

Jos haluat kokeilla oireiden hoitamista ensin itsenäisesti akuuttihoidon tapaan, seuraavat lääkeaineet hoitavat ärtyvän suolen oireita.

Valitse lääkeaineista se, joka eniten vastaa oireitasi.

Lycopodium clavatum

Sipulit, osterit, kaalit ja pavut aiheuttavat oireita.
Ilmaa kertyy runsaasti.
Kivut ovat pahimmillaan iltaisin, tyypillisesti klo 16–20.
Koska ruoansulatuskanava on ärtynyt, ruoka ei imeydy parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän vuoksi paino saattaa laskea, vaikka maha on pömpöllään turvotuksesta. Ruokahalu vaihtelee suuresti –  välillä on sudennälkä, välillä pienestäkin suupalasta tulee täyteen.

Colocynthis

Erittäin kivuliaita vatsakramppeja.
Kaksinkerroin taittuminen helpottaa kramppeja.
Närkästyminen ja suuttuminen pahentavat kramppeja.
Kivut ovat lyhyitä, teräviä, nipisteleviä.
Kivut pahenevat syömisen jälkeen, erityisesti hedelmät pahentavat kipuja.
Lämpö ja painelu voivat helpottaa kipuja.
Kivut ulottuvat alaselkään tai pakaroihin.
Tätä lääkeainetta kannattaa kokeilla myös iskiaskipuun sekä muihinkin hermokipuihin.

Nux vomica

Silloin kun suolisto oirehtii kiireisen elämäntyylin vuoksi. Olo on ärtyisä ja on vaikea rentoutua.
Erittäin kivuliaita vatsakramppeja sekä refluksia, jotka pahenevat mentaalisesta rasituksesta.
Nikottelua, ryöhtäilyä, täysinäisyyden tunnetta sekä ruoansulatusvaivoja, jotka pahenevat kahvista, mausteisesta ruoasta ja tupakoinnista.
Mukana voi olla myös huonovointisuutta ja matkapahoinvointia.
Helpottaa myös krapulaista oloa.

Arsenicum album

Vatsakramppeja, jotka pahenevat vilustumisen jälkeen. Sopii herkästi paleleville henkilöille – jopa kylmän ruoan, esim. jäätelön, nauttiminen pahentaa oloa.
Runsasta ripulointia juomisen jälkeen.
Liikkuminen pahentaa oloa.
Oloa helpottavat lämpimät juomat ja lepääminen makuuasennossa. 

Argentum nitricum

Suolistoon kertyy paljon ilmaa aiheuttaen äänekkäitä ja voimakkaita ilmavaivoja sekä röyhtäilyä.
Huononvointisuus sekä ruoansulatusvaivat liittyvät hermostuneisuuteen tai ahdistukseen erityisesti ennakointina johonkin tulevaan tapahtumaan, esim. työhaastatteluun tai tenttiin.

Sulphur

Vatsakramppeja, jotka pahenevat kosketuksesta.
Kramppien yhteydessä polttavia kipuja, jotka pahenevat aamulla ja yöllä.
Ruokahalu on yleensä korostunutta – nälän- ja heikotuksen tunne tulee erityisesti klo 11.
Vatsa tuntuu erittäin raskaalta heti syömisen jälkeen.

Bryonia alba

Leivän syönti aiheuttaa oireita. Janoinen olo.
Vatsa voi tuntua niin raskaalta kuin siellä olisi kivi.
Röyhtäily helpottaa oloa ja maistuu sulamattomalta ruoalta.
Kireä vaatetus ja kävely pahentavat olotilaa.

Carbo veg

Erityisesti vanhemmille ihmisille, jotka kärsivät väsymyksestä ja vatsakivuista. Kivut ovat polttavia, aristavia tai puristavia.
Kramppeja jotka tuntuvat siltä, kuin vatsa supistelisi.
Syömisen jälkeen runsasta turvotusta.
Voi ja rasvaiset ruuat voivat aiheuttaa röyhtäilyä, närästystä ja ruoansulatushäiriöitä, joihin liittyy väsymystä tai heikotusta.

China officinalis

Vatsan happoisuutta, johon liittyy runsaasti turvotusta sekä kitkerää ja hapanta röyhtäilyä.
Ruokahalu heilahtelee – välillä sudennälkä, välillä ei lainkaan näläntunnetta, jolloin pienestäkin suupalasta tulee täyteen.
Kivut ovat puristavia tai aristavia. Ruuansulatus on yleensä hyvin hidasta.
Hedelmät ja maito pahentavat oloa. 

Natrum muriaticum

Ruoansulatusvaivoja liian tärkkelyspitoisen ruuan jälkeen.
Hapanta röyhtäilyä ja hikka vähän väliä.
Kivuliaita vatsakramppeja, jotka pahenevat kosketuksesta.
Olotilaa pahentavat voimakkaat tunteet, kuten suru tai menneisyyteen liittyvien asioiden liika miettiminen.

Lähde lääkeaineohjeisiin: https://www.homeopathyschool.com/news/2019/03/top-10-homeopathic-remedies-for-ibs/