Itsemyötätunnosta – kohti lempeämpää ja rennompaa otetta

Tätä kirjoittaessani olen tekemässä viimeisiä kirjallisia tehtäviä ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin koulutukseeni ennen valmistumistani. Tehtäviin on kuulunut kirjoittaa reflektio yli kahdestakymmenestä kirjasta. Viimeinen reflektoitava kirja oli Ronnie Grandellin Itsemyötätunto-kirja. Sitä lukiessani huomasin, että itsemyötätunto on ollut jo pitkään yksi kantava teema sekä itselläni henkilökohtaisesti että myös asiakkaillani, joiden kanssa olen työskennellyt. Siksi ajattelin avata nyt juuri tätä teemaa omista näkökulmistani käsin ja ottaa tähän mukaan myös Grandellin kirjan ajatuksia.

Myötätunnon kokeminen vahvasti asiakkaiden kanssa työskennellessäni on aina ollut minulle luontevaa. Itselleni se on lähes sama asia kuin yhteyden kokeminen. Olen aina ajatellut olevani lempeä ja myötätuntoinen myös itseäni kohtaan. Kun muutama vuosi sitten aloin huomata itselläni uupumisen oireita, havaitsin, että minulla taitaakin olla itseäni kohtaan aika suuria vaatimuksia. Sellaisia vaatimuksia, joita en koskaan kohdistaisi kehenkään muuhun. Sellaisia, joita ei ehkä voikaan pitää niin lempeinä. Esimerkiksi itse laatimani päivittäiset tehtävälistani olivat todella pitkiä. Ajattelin kaikkien listalla olevien tehtävien olevan vain pakollisia velvollisuuksiani.

Jo vuosia olin kannustanut asiakkaitani, kun he olivat onnistuneet päästämään irti kontrollin tarpeestaan tai huomanneet, että kaikkea ei aina tarvitsekaan tehdä sata lasissa. Havahduttuani omiin vaatimuksiini halusin päästä kannustamaan näistä samoista asioista myös itseäni. Siihen tarvitsin itsemyötätuntoista jämäkkyyttä. Kerronpa siis lisää tästä.

Itselleni kontrollin tarvetta ja pitkiä tehtävälistoja ovat aiheuttaneet sekä yksinhuoltajuus että yrittäjyys. Nyt kun sekä lapseni että yritykseni alkavat olla teini-ikäisiä, minun on jo käytännönkin tasolla mahdollista ottaa vähän rennommin. Asiat pyörivät, vaikka en itse ole joka hetki kärppänä kaikkea heti hoitamassa ja ennakoimassa. Paljon on kuitenkin pitänyt myös tietoisesti opetella, ja opettelu jatkuu edelleen.

Olen aina halunnut olla mahdollisimman läsnäoleva äiti lapselleni. Tämä on tarkoittanut sitä, että monien vuosien ajan en edes kysynyt itseltäni, mitä minä halusin, koska koin lapsen tarpeet aina niin selkeästi tärkeämpinä. Happinaamari ei siis ole aina ollut ensiksi itselläni. Tätä asiaa olen joutunut oppimaan kantapään kautta. Loppuun palanut äiti on kaukana läsnäolevasta. Tasapainon löytäminen tämän asian suhteen on edelleen opettelussa. Onneksi teini ei enää haluakaan äidin olevan ihan koko ajan läsnä ja lähellä. Irtipäästämisen opettelu on tässä elämänvaiheessa luonnollista ja molemminpuolista.

Olen myös halunnut ja haluan palvella asiakkaitani mahdollisimman hyvin. Vuosien varrella olen joutunut kuitenkin etsimään ja asettamaan itselleni hyvältä tuntuvat rajat asiakastyön suhteen. Se ei ole aina ollut helppoa. Siinähän on aina se vaara, että joku pahoittaa mielensä. Se on tuntunut hirveältä. Käytännön tasolla rajojen asettaminen on minulle tarkoittanut esimerkiksi sen ilmaisemista selkeästi, milloin olen tavoitettavissa ja milloin en. Tai sen päättämistä, että homeopaattina en hoida akuutteja tilanteita, vaan ohjaan akuuttiasiakkaat kollegoilleni. Nyt kun näistä rajanvedoista on kulunut jo muutama vuosi, ne tuntuvat lähes itsestäänselvyyksiltä.

Olen joutunut asettamaan rajoja myös ystävilleni ja muille läheisilleni. Koska työssäni keskustelen tiiviisti monta tuntia päivässä asiakkaitteni kanssa, vapaa-ajalla tarvitsen hiljaa olemista. Minusta ei ole joka päivä edes kuulumisten vaihtajaksi. Rajan vetäminen tähän on ollut välillä jopa tuskallista. Se oli kuitenkin yksi iso vedenjakaja, kun uupuminen oli jo lähellä. Aloin palautua, kun minun ei tarvinnut enää viettää suurta osaa vähäisestä vapaa-ajastani puhelimessa.

Omalla kohdallani itsemyötätunnon lisäämiseen on siis liittynyt omien rajojen tunnistamista ja niiden ilmaisemista muille. Itsemyötätunnon osoittaminen on erityisen vaikeaa silloin, jos kokee sen olevan pois joltakin toiselta. Olen itse kokenut, että sitä on harjoiteltava pikkiriikkisin askelin, jotta ei koe itseään hirviöksi.

Olen tehnyt muutoksia myös ajankäyttööni. Uupumisoireet paljastivat minulle epätasapainon siinä, mihin aikaani käytin. Selkein havaintoni oli se, että vaikka janosin yksinoloa, minulla ei ollut sitä juuri yhtään, koskaan. ”Oma aikani” täyttyi käytännössä velvollisuuksien hoitamisesta, kotitöistä jne. Aloin miettiä, voinko jotenkin organisoida ajankäyttöäni viisaammin, jotta ehdin myös palautua ja jopa välillä oleilla tekemättä mitään. Olin vuosien aikana oppinut olemaan tehokas. Nyt halusin opetella edes vähän pois siitä tehokkuudesta. Pohdin kokonaisuutta pilkkoen sitä pienempiin osiin. Onko minun ihan pakko ehtiä tekemään kaikki nuo hommat tai voisinko karsia jostakin velvollisuudesta? Voinko saada joltakin johonkin apua?

Lyhytterapeuttikoulutuksen lopputyötä varten tutkin paljon uupumusaihetta ja työskentelin uupumusta kokevien asiakkaitten kanssa. Itsemyötätunnon lisääminen on yksi tärkeistä keinoista uupumuksesta toipumiseen. Sillä on myös se hyvä puoli, että se ehkäisee tuleviakin uupumuksia. Kun ihminen alkaa suhtautua aikaisempaa myötätuntoisemmin itseään kohtaan, hän ei enää halua kuluttaa itseään loppuun. Hän on itsensä puolella. Hän osaa olla jämäkkä ja vetää rajoja. Grandellin kirjassa todetaan, että itsemyötätunto lisää tyytyväisyyttä elämään, vähentää ahdistusta ja masennusta. Itsemyötätuntoinen ihminen pystyy ottamaan vastuun omista virheistään ja kestämään vastoinkäymisiäkin helpommin.

Itsemyötätunto on laaja käsite. Grandell kertoo, että oikeastaan se koostuu kuitenkin vain kahdesta keskeisestä osasta: kyvystä huomata kärsimystä itsessään ja kyvystä lievittää tätä kärsimystä erilaisin keinoin. Jokainen pystyy löytämään omat kipukohtansa, joihin juuri itsemyötätuntoinen suhtautuminen voi auttaa.

Mielestäni itsemyötätunto on vastuunottamista omasta hyvinvoinnista. Jokaiselle tulee tilanteita, jolloin tarvitsisi lempeää katsetta, ymmärrystä ja empatiaa, mutta juuri sillä hetkellä ei voi sitä keneltäkään saada. Itsemyötätunto on silloinkin käytettävissä. Se kuiskuttelee korvaan lohduttavia sanoja: ”Olet tärkeä. Olet rakastettu. Sinä saat tuntea juuri niin kuin tunnet. Et ole yksin, vaikka juuri nyt siltä tuntuukin. Lepää. Kerää voimia. Huomenna kaikki näyttää taas paremmalta. Anna itkun tulla. Kaikki on hyvin.”